Nyt se on virallista: Reikäreuna jää tauolle

4 Syy

248-img_8589-paavopykalainen

Reikäreuna pyörähti käyntiin keskiviikon avajaisissa, joiden alkuun pyöräytettiin nostalgiaa huokuva lyhytdokumentti Reikäreuna, toistaiseksi (2014). Tilaisuus jatkui haikeissa merkeissä, sillä avauspuheessaan tuottajakaksikko Jani Ilomäki ja Tuomas Korolainen paljastivat, että nyt alkaneen kymmenennen festivaalin jälkeen Reikäreuna pitää ainakin yhden välivuoden. Nyt on siis aika ottaa ilo irti elokuvista, taidenäyttelyistä ja oheisohjelmasta!

Noin satapäinen avajaisyleisö pääsi tutustumaan heti tuoreeltaan myös taidenäyttelyihin, joissa on esillä muun muassa maalauksia, installaatioita, veistoksia, valokuvia sekä video- ja ympäristötaidetta. Valokuvia ensimmäisen päivän tunnelmista löytyy galleriasta, ja videokooste täältä.

251-img_8614-paavopykalainen

Tänään juhlat jatkuvat neljän elokuvanäytöksen sekä festivaaliklubin voimin. Taistolla nähdään Tampereen elokuvajuhlilla viime maaliskuussa palkittuja lyhytelokuvia sekä päävieras Pirjo Honkasalon dokumenttielokuva Melancholian 3 huonetta. Aseman valkokankaalle puolestaan heijastetaan AV-arkin näytökset Puhutaan politiikkaa ja Pam pam! Illan festivaaliklubilla esiintyy Viidakon Light ja June’s Garden. Kylpytynnyri-Kinon puolella nautitaan kylpylyhäreistä.

 

Avajaiset kello 18 Taistolla!

3 Syy

Festivaalin virallisia avajaisia vietetään klo 18 Taiston talolla. Ohjelmassa Reikäreunan historiaa lämminhenkisesti valottava 22-minuuttinen dokumenttielokuva Reikäreuna, ikuisesti. Vapaa pääsy, tervetuloa!

reikareuna_toistaiseksi

Ilta jatkuu Reikäreunan voittajien (Taisto klo 20) ja Lyhytdokumentteja Suomesta -näytöksen (Asema klo 20) parissa ja päättyy Kylpytynnyri-Kinon Kylpylyhäreihin (Terassi klo 22). Myös taidenäyttelyihin pääsee tutustumaan klo 18 alkaen.

Raksaus pian valmis

2 Syy

10.Reikäreunan raksausviikko on saatu pian päätökseen! Raksausfiilikseen voi päästä kuvagalleriassa sekä Reikäreunan Facebookissa ja Instagramissa.

Screen Shot 2014-09-02 at 11.39.13

Viralliset avajaiset huomenna keskiviikkona 3.9. klo 18 Taiston talolla, tervetuloa!