Reikäreunan tulevaisuus arvoitus

3 Jou

rrtauolle

10 vuotta järjestetty Reikäreuna jää tauolle määrittelemättömäksi ajaksi. Festivaalin suosio on ollut edelleen huimassa nousussa, mutta liian pieni budjetti ja epävarmat ja haurastuvat tilat pakottavat festivaalin vetämään henkeä. Festivaali on avoin uusille rahoitus- ja yhteistyöehdotuksille.

Reikäreunaa kalvava budjetin pienuus heijastuu erityisesti tekniikkaan ja henkilöstöresursseihin. Reikäreuna ei ole pystynyt maksamaan tekniikkavuokria eikä palkkoja tuotantotiimille, koska rahat on laitettu tapahtuman ohjelmaan ja tunnelmaan – juuri niihin tekijöihin, jotka ovat tehneet tapahtumasta niin mielenkiintoisen. Tapahtumatekniikka rakennetaan alusta saakka aina festivaalia varten, ja tähän asti se on saatu opiskelijatyönä ja sponsoroituna. Palkanmaksu helpottaisi tuottajien irrottautumista muista töistä ruuhkaisimman tuotannon ajaksi. Myös vastuussa olevien talkoolaisten pitäminen ilmaisissa töissä on tullut vuosi vuodelta hankalammaksi työkuvioiden yhteensovittamisongelmien takia, innokkuutta porukasta kyllä löytyy.

Reikäreuna etsii ilmaiset tai muodollisilla vuokrilla olevat tilat Oriveden aseman alueelta joka vuosi. Valitettavasti useat tilat alkavat olla jo vuokrattuina varastoiksi tai niillä ei ole käyttöä niin paljoa, että niistä pidettäisiin huolta ympäri vuoden. Näin ollen tilat haurastuvat kosteudesta.

Reikäreunan tuottajat Jani Ilomäki ja Tuomas Korolainen toivovat tapahtumalle jatkoa jossain muodossa. Ideoita jatkosta saa lähettää tuottajille: toimisto(at)reikareuna.com

Reikäreunan kilpailuvoitto dokumenttielokuvalle 1,048

7 Syy

1048_490px

Kymmenes ja näillä näkymin viimeinen Reikäreuna-elokuvafestivaali järjestettiin 3.–7.9.2014. Festivaalin lyhytelokuvan kilpailun voitti Juho Fossin dokumenttielokuva 1,048. Raadin mukaan kyseessä on voimakas elokuva ihmisen sosiaalisesta vastuusta uusien kontaktivälineiden maailmassa.

Raati palkitsi myös kaksi elokuvaa kunniamaininnoin. Ne menivät animaatioille Electric Soul ja Sukkavartaankatu 8. Joni Männistön Electric Soulia raati luonnehti visuaalisesti ja äänimaailmaltaan kauniiksi ja ehyeksi elokuvaksi. Elli Vuorisen Sukkavartaankatu 8:n ydin puolestaan on sen sisällön syvyydessä. ”Pelkistetyllä animaatiotekniikalla se luo äärettömän vaikuttavia tiloja ja saattaa meidät muistin, pelon ja unen maailmaan”, raati kuvaili.

Lyhytelokuvakilpailun raadin muodostivat päävieras Pirjo Honkasalo, taiteilijavieras Samuli Heimonen ja satunnaisvieras Ronja Roth. Yleisöäänestyksen voittaja oli Antti Laakson ja Simo Ruotsalaisen Safari Heat.

Ehdottomasti suosituin näytös oli Pirjo Honkasalon Betoniyö (2013). Muita yleisömagneetteja olivat perjantain live-säestetty näytös, jossa esitettiin Charlie Chaplinin varhaisia lyhytelokuvia Liblan ja Utopianistin säestämänä, sekä Virpi Suutarin dokumenttielokuva Eedenistä pohjoiseen (2014). Tänä vuonna lähes 3000 kävijää houkutellut festivaali jää toistaiseksi viimeiseksi.

– Jatkuvien tila- ja rahoitusongelmien vuoksi joudumme pohtimaan, miten ja missä Reikäreunan tarina jatkuu, selventää ohjelmatuottaja Jani Ilomäki.

– Tunnelmaltaanhan tämä on aivan ainutlaatuinen festivaali, josta niin yleisö, vieraat kuin me tekijätiimikin olemme nauttineet suuresti.

Olemme kiitollisia kaikesta palautteesta ja kommenteista! Kävijäkyselyn voi täyttää tästä ja vapaamuotoisemmat palautteet voi lähettää toimiston sähköpostiin: toimisto@reikareuna.com

Naukkariselle pieni on kaunista

6 Syy

167-img_0799-paavopykäläinen_v2

Dokumentaristi Lasse Naukkarinen kertoili lauantai-iltapäivän luennollaan elokuvauransa alkuvuosista. Päätyminen alalle oli monen sattuman summa.

– Minulle oli ylioppilaaksi tultuani jo pedattuna työpaikka kyläkoulun opettajana. Rautakirjan kioskilta rautatieasemalta mukaani tarttui kuitenkin Akateemiset urat -esite, jossa kerrottiin myös taideteollisesta oppilaitoksesta. Niinpä hain sinne, suunnitelmanani kouluttautua valokuvaajaksi. Elokuvan puolelle päädyin pari vuotta opintojen alusta vuonna 1965, kun Risto Jarva pyysi minu assistentiksi elokuvantekoon.

Taideteollisessa oppilaitoksessa ei tuolloin ollut varsinaista dokumenttielokuvan opetusta. Ainoastaan elokuvahistorian tunneilla käsiteltiin myös dokkareiden historiaa. Vuonna 1967 hän valmistui ja pääsi työskentelemään Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran elokuviin tuotantoyhtiö Filminoriin.

– Siellä omaksuin ”pieni on kaunista” -asenteen: teimme pienellä budjetilla hyviä laatuelokuvia.

Naukkarinen oli mukana sellaisten elokuvien teossa kuin Onnenpeli, Työmiehen päiväkirja ja Ruusujen aika. Hän keräsi monipuolista kokemusta ja pääsi työskentelemään niin kuvaajana, leikkaajana, ohjaajana kuin käsikirjoitusryhmässäkin.

– Filminorissa ei ylityökorvauksia maksettu, mutta jokainen sai tehdä oman elokuvan. Sain myös käyttää yhtiön arkistoja elokuvanteossa.

Naukkarisen esikoisohjaus Solidaarisuus valmistui vuonna 1970. Poliittisen laululiikkeen elokuvallinen vastine oli festivaali- ja kriitikkomenestys.

– Elokuva valittiin muun muassa Venetsian elokuvajuhlille. Olihan se nuorelle ohjaajalle aikamoinen kokemus, kun oma teos oli samalla festivaalilla Fellinin ensi-iltaelokuvan kanssa.

Palkintojen ansiosta hän uskalsi irtisanoutua kuukausityöstään. 72-vuotiaan konkarin ura vapaana taiteilijana jatkuu yhä, sillä nytkin tekeillä on uusia elokuvia, kuten tammikuussa valmistuva Matkamuistoja-lyhytdokumentti.