Kylpytynnyri-Kino saa jatkoa!
17 Syy

Seuraava Reikäreuna järjestetään Orivedellä 6.-9.9.2012
Reikäreuna-elokuvafestivaali järjestettiin seitsemännen kerran 8.-11.9.2011 Oriveden asemalla. Kävijöitä tapahtuma sai 2300, mikä on vähemmän kuin edellisvuonna. Tänä vuonna kuitenkin kaikki kävijät olivat samalla festivaalialueella. Viime vuonna tapahtuma oli hajautettu neljään paikkaan, jotka olivat kaukana toisistaan.
Kävijäpalautteesta näkee, että olemme pystyneet pitämään kotoisan tunnelman yllä ja parantamaan taas ohjelman sekä taiteellista että viihteellistä puolta. Elokuvien, näyttelyiden ja festivaaliklubin yhdistämisestä on muodostunut konseptimme. Festivaaliklubin siirtäminen päätalollemme Taistolle oli oikea ratkaisu. Kylpytynnyri-Kinoa tulemme jatkamaan todellakin. Siitä tuli heti kokeilun jälkeen osa tapahtumaa ja sen luonnetta.
Elokuvakilpailumme starttaa maaliskuussa ja viimeinen lähetyspäivä on 31.5.2012. Uudet erityisvieraat (raati), nettisivut ja ilmoittautumislomakkeet julkaistaan samaan aikaan.
Ensi vuoden ohjelmaa aletaan kasaamaan lähiaikoina…

Artikkelin ensimmäinen kuva on tämän vuoden valomaalaajavierailtamme Janne Parviaiselta ja Hannu Huhtamolta. Kuva tehtiin paikan päällä Reikäreunassa Taiston talon projektorihuoneessa.










